Aterioimassa Albionissa

Oi voi sentään! Kevään ja alkukesän kiireiden vuoksi blogini on joutunut vallan hunningolle - edellisestä kirjauksesta näyttää olevan jo yli kolme kuukautta! Reseptejä on kuitenkin keräilty tätä tarkoitusta varten ahkerasti, joten toivokaamme, että pääsen purkamaan sumaa mahdollisimman pian. Ennen sitä tutustukaamme kuitenkin ensiksi hieman saarivaltakunnan kulinaarisiin kuulumisiin pienen matkaraportin muodossa. Vietin nimittäin toukokuun lopussa puolitoista viikkoa tuolla brittien mainiolla saarella.

Matkan ensimmäinen etappi oli - jälleen kerran - Code Generation 2011 -konferenssi Cambridgessa. Majoitus oli järjestynyt edellisten vuosien tapaan mukavan italialaispariskunnan Guidon ja Marian isännöimästä Worth Housesta. Tällä kertaa meille oli varattu oikein perhesviitti, josta löytyi oma olohuone ja kaksi makuuhuonetta yläkerrasta.



Kolleegani JP ja Steven luovuttivat ystävällisesti makuuhuoneista pienemmän minulle, joten saatoin viikon ajan eläytyä aitoon brittiläiseen bedsitter-tunnelmaan ihka oikeassa yliopistokaupungissa. Myöskään yläkerran ikkunasta Worth Housen puutarhaan avautuvassa näkymässä ei ollut valittamista.



Sviittimme olohuoneessa asusteli yksi sukulainen, jonka nimi tosin taisi mennä minulta kokonaan ohi. Olisikohan se ollut Eddie?



Meillä oli myös oma pieni keittiö, jonka pöydän ääressä nautimme Guidon meille valmistamaa englantilaista aamupalaa eli colazione inglesea, kuten Guidon kanssa vitsailimme.



Konferenssiviikkomme oli kiireinen, sillä meillä oli esityksiä ja puheita pidettävänä jokaisena neljänä päivänä. Ensimmäisen päivän ilta oli kuitenkin vapaata, joten poikkesin pikaisesti Worth Housen naapurissa Chesterton Roadilla sijaitsevassa Wetherspoon-ketjun The Tivoli-pubissa haukkaamassa gourmet-hampurilaisen...



...ja jatkoin matkaa kohti keskustaa. Midsummer Commonin viertä tassutellessani huomasin kuitenkin jotakin kiinnostavaa - Jesus Greenillä oli menossa Camran (eli Campaign for Real Ale -yhdistyksen) Cambridgen osaston järjestämä olutfestivaali.



Suunnitelmani illan ohjelmaksi muuttuivat välittömästi ja kipitin portista sisään festivaalialueelle. Paikka oli täynnä leppoisasti nurmikolla evästävää ja oluestaan nauttivaa festivaalikansaa paistattelemassa ilta-auringon viimeisissä säteissä.



Olutta myytiin alueen keskellä olevassa suuressa teltassa. Panimoiden osastot kiersivät pitkin teltan seinustaa, ja ihmiset kulkivat osastolta toiselle omien mukiensa kanssa. Oluet olivat hyllyillä tynnyreissä, ja ne laskettiin mukiin oikeaoppisesti suoraan tynnyriin isketystä hanasta, kuten elävän real alen kanssa kuuluu tehdä.



Tarjolla oli kaikkiaan 200 erilaista olutta ja muutamia kymmeniä siidereitä. Paikalla ollut iloisten neitojen pitämä simabaari olisi puolestaan varmasti ollut Olivian mieleen.



Olutfestareilla olisi varmasti viihtynyt pidempäänkin, mutta velvollisuudet kutsuivat. Konferenssiviikko oli ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna varsin onnistunut, mutta kulinaariselta anniltaan melko vaatimaton. Kohokohtana mainittakoon kuitenkin perinteinen torstai-illan konferenssi-illallinen, jossa tarjolla oli alkupalaterriiniä, kanaa ja perunoita pääruuaksi sekä hieman juustoja ja keksejä jälkiruuaksi. Ruokajuomaksi tarjolla oli sekä puna- että valkoviinejä. Oma valintani pöydän viineistä oli varsin mainio argentiinalainen malbec, jota liikeni minulle toinenkin lasillinen pyötäseurueen muiden jäsenten keskittyessä australialaiseen shiraziin ja valkoviineihin.







Konferenssin päättyessä perjantaina porhalsin oitis junalla suoraan Lontooseen, jonne myös Olivia oli jo saapunut. Kuten niin monasti aiemminkin, majoittauduimme King's Crossin aseman lähettyvillä. Kyseinen kulmakunta ei ehkä ole Lontoon fiineimpiä, mutta alueen hotellit (joita olemme vuosien varrella kokeilleet jo ainakin puolitusinaa erilaista) ovat Lontoon hintatasossa melko edullisia ja King's Cross/St. Pancrass -asemakokonaisuus tarjoaa kaupungin parhaat liikenneyhteydet niin maan alla kuin päälläkin.

Samoilla nurkilla sijaitsee myös vakiopubiksemme muodostunut McGlynn's. McGlynn's on konstailematon peruspubi, josta saa juotavaa sopuhintaan sekä edullista perushyvää pubiruokaa lounasaikaan ja iltaisin.



Paikan olutvalikoima ei ole kummallinen, mutta hanasta saa yleensä kuitenkin kahta tai kolmea erilaista real alea. Pubin miespuolinen baarihenkilökunta on joskus vähän juron oloista, mutta keittiön puolella työskentelvä vanhempi rouvashenkilö sen sijaan on itse sydämellisyys. Menen edelleenkin aina hämilleni, kun hän annoksen tarjoillesseen heläyttää iloisesti: "Here's your burger, dear!"

McGlynn'sin ruokalistalta löytyvät tavanomaiset pubiannokset, kuten erilaiset piirakat, jotka tosin normaalista poiketen ovat isossa vuoassa valmistettuja, kuten kuvasta näkyy:



Nälkä lähtee takuuvarmasti myös paikan hampurilaisilla:



Pubiruuasta puhuttaessa täytyy tietysti muistaa mainita todellinen brittiläinen klassikko Sunday Roast, joka koostuu paistetusta lihasta, paistetuista perunoista, kasviksista, kastikkeesta sekä pannukakkua muistuttavasta Yorkshire puddingista. Tämä perinteinen sunnuntailounas löytyy myös useimpien pubien ruokalistalta sunnuntaisin melko edulliseen hintaan. Esimerkiksi kuvan Chicken Roast -annos maksoi pohjoislontoolaisen Highgaten hautausmaan kulmilla sijaitsevassa The Whittington Stone pubissa vain £4,59.



Ehdin tällä Lontoon reissulla toteuttaa myös erään jo pidempiaikaisen kulinaarisen haaaveeni - nimittäin käydä maistamassa The Honest Sausage -makkararavintolan antimia Regent's Parkissa. Olimme viettäneet iltapäivän Lontoon eläintarhassa, ja matka takaisin kohti hotellia kulki juuri sopivasti tuon suuren ja viehättävän puiston poikki. Olivia luuli ensiksi, että olen viemässä häntä jollekin tavalliselle nakkikioskille, joten hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun saavuimmekin varsin kodikkaanoloisen pikku mökin luo:



Makkarat olivat nimensä mukaisesti varsin reiluja. Ne tosin tarjoiltiin poikkeuksellisesti ison aamupalasämpylän välissä, koska pienemmät hot dog -sämpylät olivat loppu.



Lento takaisin kotimaahan lähti varhain keskiviikkoaamuna, joten missasimme aamupalan hotellilla. Onneksi Stanstedin lentokentältä löytyy Crepeaffaire-ravintola, jonka täytetyillä ohukaisilla päivä lähti maukkaasti käyntiin. Olemme aiemmin syöneet näitä mainioita lettuja ketjun toisessa ravintolassa Hammersmithin asemalla, ja ravintoloita on myös muutamissa muissa paikoissa Lontoon alueella. Suosittelen!



Aamupalan jälkeen ehdin vielä täydentämään Old Peculiar -varastoni ensi joulua silmällä pitäen sekä ostamaan hieman aitoa englantilaista pekonia ja Cumberlandin makkaraa lentokentän Spar-kaupasta. Näistä eineksistä valmistinkin sitten maukkaat tuliaiset seniori-Orsoille sekä vanhalle harmaapäänallelle muoreineen:



Seuraavaksi taitaakin olla sitten taas paaston vuoro...

Terveisiä Münchenistä

Viime viikko vierähti omalta osaltani melkein kokonaan Münchenissä OOP 2011 -tapahtumassa kollegani JP:n kanssa. Kyseinen konferenssi- ja messutapahtuma järjestettiin jälleen kerran entiselle lentokentälle rakennetussa Münchenin Messestadt Westissä.



Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun satuin Müncheniin samaan aikaan lumen kanssa. Talvisen kirpeä sää ei kuitenkaan näyttänyt juuri haittaavan Messestadtin tekoaltaassa pulikoineita sorsia.



OOP-tapahtumalla oli tänä vuonna 20. juhlavuosi, joten messuisännät olivat varanneet meille näytteilleasettajille kaikenlaista aiheeseen liittyvää jännää, kuten esimerkiksi pinssin ja piparin.



Messuosastomme oli vaatimaton mutta muuten varsin kodikas. Pienestä koostani huolimatta onnistuin pystyttämään tuon taustalla näkyvän messuseinän ihan itsekseni.



Tapahtuman muonituspuolessa ei sinällään ollut valittamista, mutta tervehdimme silti ilolla aivan messuosastomme naapuriin avattua sushibaaria.



Riemulla ei ollut rajoja kun kävi ilmi että sushibaarista sai hakea tauoilla ilmaiseksi tälläisiä pikkuannoksia:



Messujen avajaispäivänä isännät olivat järjestäneet Tex-mex-henkisen iltavastaanoton. Tarjolla oli jos jonkinlaista purtavaa...



...kuten esimerkiksi erilailla grillattua kanaa, kalaa ja kasviksia, lohkoperunoita, täytettyjä maissileipiä, siankylkeä sämpylän välissä sekä riisiä mustapapujen kera.





Ja kun Saksassa kerran oltiin, niin oluesta ei myöskään ollut pulaa (toisin kuin tulomatkalla Lufthansan lennolla).



Illan orkesteri taitavine mariachi-trumpetisteineen puolestaan viihdytti meitä rytmikkäinen salsa-sävelin.



Messujärjestelyt toimivat moitteettomasti, kiinnostuneita kuulijoita riitti niin esityksissä kuin osastollammekin ja päivät venyivät 10 - 12 tuntisiksi. Onneksi ehdimme myös kaiken tämän vastapainoksi hieman rentoutuakin ja käydä kuuntelemassa myös toisenkinlaista orkesteria - nimittäin Hofbräuhausissa musisoinutta perinteistä baijerilaista torvisoittokuntaa.



Hofbräuhaus on sen verran perimüncheniläinen juttu, että vierailu siellä kuuluu väistämättä jokaisen Münchenin reissun ohjelmaan. Ja kyllähän istuskelu litran tuopin kanssa HB:n kauniisti holvatussa ja meluisessa salissa kieltämättä on kokemus sinällään. Ikävä tosiasia on kuitenkin sekin, että nykyisellään paikka on melkoinen turistirysä, jossa todennäköisemmin törmää humalaisiin amerikkalaisiin kuin aitoihin, nahkahousuihin ja tirolilaishattuihin sonnustautuneisiin vanhempiin herrasmiehiin.



Hofbräuhausissa tarjoillaan perinteisiä baijerilaisia ruokia, kuten sianpotkaa, leikkeitä, perunaa, hapankaalia, Weisswurstia ja pretzeleitä, mutta sinällään mikään erikoinen ruokapaikka HB ei ole. Esimerkiksi paikan makkaralautanen (kuvassa) jää armotta toiseksi kotoisen Plevnan makkarapannulle.



Toisaalta rehellisyyden nimissä täytyy toki myöntää että oluthan se on se artikkeli, jonka vuoksi Hofbräuhausiin tullaan. Ja varsin mainioita oluitahan HB:n Helles (vaalea) ja Dunkel (tumma) ovat, joten jo pelkästään niiden vuoksi kannattaa paikalle vaivautua.



Kuriositeettina mainittakoon, että paikan kanta-asiakkailla on omat tuoppinsa, joita säilytetään niille varatussa huoneessa.



Hofbräuhaus ei ehkä oli kovin sovelias paikka romanttiselle illalliselle, mutta samoilla kulmilla aivan Marienplatzin kupeessa sijaitseva Weinhaus Schneider sen sijaan kyllä on. Ja varsin käypä illallispaikka myös vähemmän romanttiselle herraseurueelle messureissun viimeisenä iltana.



Vaimoni blogin lukijat varmaan muistavatkin paikan, sillä nautimmehan täällä Olivian kanssa fondueta joku vuosi takaperin. Fondueta oli tarjolla tälläkin kertaa, mutta ennen sitä hemmottelimme itseämme ranskalaisella viinikeitolla:



Vitsailtuamme aikamme tarjoilijattaren kanssa ruokaviinin valinnasta pääsimme viimein itse asiaan eli padassaan iloisesti kiehuvaan juustoon. Tarjolla olisi ollut myös öljy- ja lihaliemifondueta, mutta päätimme kuitenkin tälläkin kertaa pysytellä tutussa ja turvallisessa juustofonduessa. Eikä päätöstä tarvinnut katua, kuten kuvasta voitte itse päätellä:



Leppoisa ja ennen kaikkea maukas parituntinen oli ohi jopa harmillisen nopeasti. Lähtiessäni nappasin vielä kuvan ikkunaa koristaneista jääkarhuista tuliaiseksi Olivialle.



Matka oli varsin onnistunut ja toivottavasti sen seurauksena saamme myös uusia asiakkaita ja kauppoja. Kiitoksemme onnistuneista järjestelyistä rouva Paulischille ja herra Fuhrmeisterille!

Alberto Orso suosittelee: Pizzeria Orsucci, Ferrara

Mikäli matkasi vie sinut Italiaan Ferraran kaupunkiin ja nälkä yllättää, kannattaa ehdottomasti suunnata kulku vanhan keskustan halki ja jatkaa matkaa Duomon takana avautuvalle pikkukatujen sokkelolle. Sieltä osoitteesta Via Saraceno 116 löytyy aivan vallattoman mainio piskuinen Pizzeria Orsucci.



Kovin tilavaksi Orsuccia ei voi mainostaa, sillä paikan päällä pizzaa mahtuu nauttimaan vain parin hassun pöydän ääreen - hyvällä ilmalla kadulta löytyy vielä muutama asiakaspaikka lisää. Paikalliset mielellään hakevatkin pizzat mukaansa, ja jonoa alkaa kertyä heti kun paikka illan suussa avautuu. Siinä odotellessa ehtiikin juuri sopivasti vaihtaa kuulumiset niin mukavien isäntien, naapurien kuin tuttujenkin kanssa samalla kun pizzasi paistuu avotulella perinteisessä forno al legnossa.



Pizzoja on tarjolla neljää eri sorttia: iso tai pieni, anjoviksella tai ilman. Suomalaiseen pizzakulttuuriin tottunut tietysti ensiksi kavahtaa ajatusta pelkällä tomaatilla ja juustolla höystetyn pizzan jäystämisestä, mutta sallikaa minun vakuuttaa, että Orsuccin tapaan tuoreista raaka-aineista valmistettuna ja aidossa puu-uunissa paistettuna klassinen Pizza Margheritakin on mitä nautittavin makuelämys.



Hinnat eivät päätä huimaa, joten pizzan lisäksi rahat riittävät mainiosti myös limuun tai birra alla spinaan. Mikäli nautit pizzasi paikan päällä, voit ruokaillessasi silmäillä seinältä pizzeriasta kertovia lehtijuttuja tai asiakkaiden lähettämiä postikortteja.

---

Approved by Alberto Orso: Pizzeria Orsucci, Ferrara

If you ever find yourself hungry in Ferrara, Italy, I strongly advice you to head through the historic center of the town and explore the maze of small alleys behind the Dome. There, on Via Saraceno 116, you will find a small and cozy Pizzeria Orsucci.

Despite its small size Pizzeria Orsucci seems to be very popular among the locals who emerge to queue for their takeaways when the pizzeria opens around 5.30pm. There are four kinds of pizzas available: large or small, with or without anchovies. The pizzas are baked in orthodox manner in a real forno al legno which adds the final ingredient to their delicious taste.

The prices are not high, so you can easily afford a soda or a birra alla spina to accompany your pizza. If you choose to dine at the pizzeria, you can check out the magazine articles about the place and its owner on the walls and admire the postcards send by the loyal customers.

Alberto Orso suosittelee: Kam Yin, Amsterdam

Lienee soveliasta päättää tämänkertainen Amsterdamin-matkan muistelukimara vinkkiin erinomaisen hinta-laatu-suhteen omaavasta ruokapaikasta. Mikäli maaru on saatava täyteen sopuhintaan Amsterdamin keskustassa, kannattaa suunnata surinamilais-kiinalaiseen ravintolaan Kam Yiniin osoitteessa Warmoesstraat 6.



Ensikertalaisen ei kannata säikähtää ravintolan hieman nuhjuista olemusta - paikka on kuitenkin ihan siisti, tarjoilijat ystävällisiä, ruoka hyvää ja nälkä lähtee pikkurahalla. Esimerkiksi ensimmäisellä visiitillämme nautimme alkupaloiksi indonesialaista kanakeittoa...



...ja pääruuaksi nuudeli- ja roti-annokset:





Tähän päälle tulivat vielä ruokajuomat (iso vesilasi ja hirmuiso Heineken-tuoppi), eikä aterialle silti kertynyt hintaa kuin vähän päälle 20 euroa! Toki rahaa saa palamaan enemmänkin niin halutessaan, mutta eivätpä ne vähän tyyriimmätkään ruuat, kuten kana cashew-pähkinöillä...



...tai nuudelit katkaravuilla...



...maksaneet kuin kympin per annos.

Paras suositus Kam Yinille lienee tieto siitä, että viikonmittaisen Amsterdamin vierailumme aikana söimme siellä kolme kertaa...

---

Approved by Alberto Orso: Kam Yin, Amsterdam

I think it is suitable to conclude these recollections from our trip to Amsterdam with a hint about a restaurant with excellent quality/cost-ratio. If you are looking for a place to eat without ruining your budget in downtown Amsterdam, you can't go wrong by checking out Kam Yin at Warmoesstraat 6.

Don't let the shabby outlook scare you away - the place is actually clean, the service is friendly, the food is good and you wont leave hungry. On our first visit we had some Indonesian chicken soup as starters, then some noodles with chicken and roti as the main courses and the drinks (water and huge glass of Heineken). And all this cost just a tad over 20 euros! Of course you can always burn more money if you like but even the more expensive dishes like cashew chicken or noodles with shrimps do not set you back any more than ten euros.

Probably the best recommendation for Kam Yin is the fact that during out one-week stay in Amsterdam we dined there three times...

Alberto Orso suosittelee: Cilubang, Amsterdam

Mikäli mielesi tekee perehtyä Amsterdamissa indonesialaisen keittiön saloihin tai kokeilla hollantilaista rijsttafel-ateriaa tunnelmallisessa ympäristössä, voi ravintola Cilubangia osoitteessa Runstraat 10 suositella varauksetta. Ravintola on avoinna torstaista sunnuntaihin illallisaikaan.



Indonesialaisen á la carten ohella Cilubangin erikoisuus on perinteinen rijsttafel eli riisipöytä. Kyseessä on hollantilaisten siirtomaaisäntien alun perin indonesialaisesta nasi padangista kehittämä tuhti ateriakokonaisuus, joka koostuu eri tavoilla valmistetun riisin kanssa nautittavista lukuisista pienistä lisäkeannoksista. Pikkuannoksia voi riisipöytään kuulua parhaimmillaan jopa neljäkymmentä. Cilubangin riisipöydässä niitä ei ihan niin montaa ole, mutta aika näyttävä ja täyttävä kokonaisuus sekin on:



Palvelu tässä kahden vanhemman herrasmiehen pitämässä ravintolassa on aivan loistavaa. Jatkuva teitittely, herroittelu ja rouvittelu tietenkin vähän hämmentää kaltaistani vaatimatonta tavisnallea, mutta tässä tapauksessa se sopii vallan mainiosti paikan tyylikkään romanttiseen yleisilmeeseen.

---

Approved by Alberto Orso: Cilubang, Amsterdam

If you are keen to try out some Indonedian cuicine or classic Dutch rijsttafel in Amsterdam, the restaurant Cilubang at Runstraat 10 is the place for you. It is open for dinner service from Thursday to Sunday.

In addition to Indonedian á la carte they are specialising on the traditional rijsttafel. Rijsttafel ("a rice table" in Englishg) is a meal adapted from Indonesian nasi padang by the Dutch colonials and it consists of rice and several small side-dished to go with it. At best there can be as many as forty of these side dishes. Cilubang's rice table may not contain that many of them but it is still sizeable enough not to leave one hungry.

The service in this restaurant run by two elderly gentlemen is very prompt and sophisticated. Of course all the politeness with all those "sirs" and "madams" can be a bit confusing for such an humble and ordinary bear like myself but in this case it definitely an integral part of Cilubang's charm. A real classic!