Aterioimassa Albionissa

Oi voi sentään! Kevään ja alkukesän kiireiden vuoksi blogini on joutunut vallan hunningolle - edellisestä kirjauksesta näyttää olevan jo yli kolme kuukautta! Reseptejä on kuitenkin keräilty tätä tarkoitusta varten ahkerasti, joten toivokaamme, että pääsen purkamaan sumaa mahdollisimman pian. Ennen sitä tutustukaamme kuitenkin ensiksi hieman saarivaltakunnan kulinaarisiin kuulumisiin pienen matkaraportin muodossa. Vietin nimittäin toukokuun lopussa puolitoista viikkoa tuolla brittien mainiolla saarella.

Matkan ensimmäinen etappi oli - jälleen kerran - Code Generation 2011 -konferenssi Cambridgessa. Majoitus oli järjestynyt edellisten vuosien tapaan mukavan italialaispariskunnan Guidon ja Marian isännöimästä Worth Housesta. Tällä kertaa meille oli varattu oikein perhesviitti, josta löytyi oma olohuone ja kaksi makuuhuonetta yläkerrasta.



Kolleegani JP ja Steven luovuttivat ystävällisesti makuuhuoneista pienemmän minulle, joten saatoin viikon ajan eläytyä aitoon brittiläiseen bedsitter-tunnelmaan ihka oikeassa yliopistokaupungissa. Myöskään yläkerran ikkunasta Worth Housen puutarhaan avautuvassa näkymässä ei ollut valittamista.



Sviittimme olohuoneessa asusteli yksi sukulainen, jonka nimi tosin taisi mennä minulta kokonaan ohi. Olisikohan se ollut Eddie?



Meillä oli myös oma pieni keittiö, jonka pöydän ääressä nautimme Guidon meille valmistamaa englantilaista aamupalaa eli colazione inglesea, kuten Guidon kanssa vitsailimme.



Konferenssiviikkomme oli kiireinen, sillä meillä oli esityksiä ja puheita pidettävänä jokaisena neljänä päivänä. Ensimmäisen päivän ilta oli kuitenkin vapaata, joten poikkesin pikaisesti Worth Housen naapurissa Chesterton Roadilla sijaitsevassa Wetherspoon-ketjun The Tivoli-pubissa haukkaamassa gourmet-hampurilaisen...



...ja jatkoin matkaa kohti keskustaa. Midsummer Commonin viertä tassutellessani huomasin kuitenkin jotakin kiinnostavaa - Jesus Greenillä oli menossa Camran (eli Campaign for Real Ale -yhdistyksen) Cambridgen osaston järjestämä olutfestivaali.



Suunnitelmani illan ohjelmaksi muuttuivat välittömästi ja kipitin portista sisään festivaalialueelle. Paikka oli täynnä leppoisasti nurmikolla evästävää ja oluestaan nauttivaa festivaalikansaa paistattelemassa ilta-auringon viimeisissä säteissä.



Olutta myytiin alueen keskellä olevassa suuressa teltassa. Panimoiden osastot kiersivät pitkin teltan seinustaa, ja ihmiset kulkivat osastolta toiselle omien mukiensa kanssa. Oluet olivat hyllyillä tynnyreissä, ja ne laskettiin mukiin oikeaoppisesti suoraan tynnyriin isketystä hanasta, kuten elävän real alen kanssa kuuluu tehdä.



Tarjolla oli kaikkiaan 200 erilaista olutta ja muutamia kymmeniä siidereitä. Paikalla ollut iloisten neitojen pitämä simabaari olisi puolestaan varmasti ollut Olivian mieleen.



Olutfestareilla olisi varmasti viihtynyt pidempäänkin, mutta velvollisuudet kutsuivat. Konferenssiviikko oli ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna varsin onnistunut, mutta kulinaariselta anniltaan melko vaatimaton. Kohokohtana mainittakoon kuitenkin perinteinen torstai-illan konferenssi-illallinen, jossa tarjolla oli alkupalaterriiniä, kanaa ja perunoita pääruuaksi sekä hieman juustoja ja keksejä jälkiruuaksi. Ruokajuomaksi tarjolla oli sekä puna- että valkoviinejä. Oma valintani pöydän viineistä oli varsin mainio argentiinalainen malbec, jota liikeni minulle toinenkin lasillinen pyötäseurueen muiden jäsenten keskittyessä australialaiseen shiraziin ja valkoviineihin.







Konferenssin päättyessä perjantaina porhalsin oitis junalla suoraan Lontooseen, jonne myös Olivia oli jo saapunut. Kuten niin monasti aiemminkin, majoittauduimme King's Crossin aseman lähettyvillä. Kyseinen kulmakunta ei ehkä ole Lontoon fiineimpiä, mutta alueen hotellit (joita olemme vuosien varrella kokeilleet jo ainakin puolitusinaa erilaista) ovat Lontoon hintatasossa melko edullisia ja King's Cross/St. Pancrass -asemakokonaisuus tarjoaa kaupungin parhaat liikenneyhteydet niin maan alla kuin päälläkin.

Samoilla nurkilla sijaitsee myös vakiopubiksemme muodostunut McGlynn's. McGlynn's on konstailematon peruspubi, josta saa juotavaa sopuhintaan sekä edullista perushyvää pubiruokaa lounasaikaan ja iltaisin.



Paikan olutvalikoima ei ole kummallinen, mutta hanasta saa yleensä kuitenkin kahta tai kolmea erilaista real alea. Pubin miespuolinen baarihenkilökunta on joskus vähän juron oloista, mutta keittiön puolella työskentelvä vanhempi rouvashenkilö sen sijaan on itse sydämellisyys. Menen edelleenkin aina hämilleni, kun hän annoksen tarjoillesseen heläyttää iloisesti: "Here's your burger, dear!"

McGlynn'sin ruokalistalta löytyvät tavanomaiset pubiannokset, kuten erilaiset piirakat, jotka tosin normaalista poiketen ovat isossa vuoassa valmistettuja, kuten kuvasta näkyy:



Nälkä lähtee takuuvarmasti myös paikan hampurilaisilla:



Pubiruuasta puhuttaessa täytyy tietysti muistaa mainita todellinen brittiläinen klassikko Sunday Roast, joka koostuu paistetusta lihasta, paistetuista perunoista, kasviksista, kastikkeesta sekä pannukakkua muistuttavasta Yorkshire puddingista. Tämä perinteinen sunnuntailounas löytyy myös useimpien pubien ruokalistalta sunnuntaisin melko edulliseen hintaan. Esimerkiksi kuvan Chicken Roast -annos maksoi pohjoislontoolaisen Highgaten hautausmaan kulmilla sijaitsevassa The Whittington Stone pubissa vain £4,59.



Ehdin tällä Lontoon reissulla toteuttaa myös erään jo pidempiaikaisen kulinaarisen haaaveeni - nimittäin käydä maistamassa The Honest Sausage -makkararavintolan antimia Regent's Parkissa. Olimme viettäneet iltapäivän Lontoon eläintarhassa, ja matka takaisin kohti hotellia kulki juuri sopivasti tuon suuren ja viehättävän puiston poikki. Olivia luuli ensiksi, että olen viemässä häntä jollekin tavalliselle nakkikioskille, joten hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun saavuimmekin varsin kodikkaanoloisen pikku mökin luo:



Makkarat olivat nimensä mukaisesti varsin reiluja. Ne tosin tarjoiltiin poikkeuksellisesti ison aamupalasämpylän välissä, koska pienemmät hot dog -sämpylät olivat loppu.



Lento takaisin kotimaahan lähti varhain keskiviikkoaamuna, joten missasimme aamupalan hotellilla. Onneksi Stanstedin lentokentältä löytyy Crepeaffaire-ravintola, jonka täytetyillä ohukaisilla päivä lähti maukkaasti käyntiin. Olemme aiemmin syöneet näitä mainioita lettuja ketjun toisessa ravintolassa Hammersmithin asemalla, ja ravintoloita on myös muutamissa muissa paikoissa Lontoon alueella. Suosittelen!



Aamupalan jälkeen ehdin vielä täydentämään Old Peculiar -varastoni ensi joulua silmällä pitäen sekä ostamaan hieman aitoa englantilaista pekonia ja Cumberlandin makkaraa lentokentän Spar-kaupasta. Näistä eineksistä valmistinkin sitten maukkaat tuliaiset seniori-Orsoille sekä vanhalle harmaapäänallelle muoreineen:



Seuraavaksi taitaakin olla sitten taas paaston vuoro...

Syntymäpäivämenu: Herkkusieni-pastaa sekä karitsaa ja vihanneksia parilalta

Vaimoni blogin lukijat muistanevat vielä Olivian taannoisen syntymäpäivän. Yleensä meillä on ollut tapana illastaa ravintolassa merkkipäivien kunniaksi, mutta tällä kertaa Olivia halusi, että valmistan neljän ruokalajin illallisen italialaiseen tapaan. Pitkällisen tuuminnan jälkeen päätin tarjoilla alkupaloiksi perinteisen antipasti mistin, primo piattona pettävän yksinkertaista taglioline al tartufo ai funghi eli tryffeli-taglioline-pastaa herkkusienten kera, secondo piattona herkullisen agnello e verdure alla grigliata -annoksen eli karitsaa ja vihanneksia parilalta sekä jälkiruuaksi valikoiman juustoja ja keksejä.

Antipasti ja juustot tuskin reseptiä kaipaavat, mutta kerrataan pikaisesti pastan ja karitsan valmistus. Pastaa varten tarvitaan:

Herkkusieniä
Valkosipulia
Oliiviöljyä
Pastaa (oma valinta oli tällä kertaa siis tryffeli-taglioline)

Laita pasta kiehumaan. Paista viipaloidut herkkusienet nopeasti parilalla ja nosta ne hetkeksi sivuun lautaselle.



Kaada pastapannuun tuhti loraus oliiviöljyä ja paista murskattu valkosipuli siinä.



Kun pasta on al dente, kaada vesi pois ja siirrä pasta pannulle oliiviöljyn ja valkosipulin seuraan. Sekoita hyvin, lisää herkkusienet, sekoita lisää ja annostele lautasille.



Ideana on, että sekä sienet että pasta säilyttävät omat makunsa oliiviöljyn ja valkosipulien toimiessa vain mausteena.



Parilaherkkuja varten puolestaan tarvitaan:

Karitsanlihaa
Oliiviöljyä
Suolaa
Rosmariinia
Kesäkurpitsaa
Porkkanaa
Vihreitä papuja
Balsamietikkaa
Pippuria

Laita karitsanliha suolan ja oliiviöljyn kera muutamaksi tunniksi marinoitumaan. Lisää ennen paistamista hieman rosmariinia.

Paista pavut sekä pilkotut kesäkurpitsat ja porkkanat parilalla niin että niihin tulee kunnolla pintaa.



Siirrä pariloidut vihannekset uunivuokaan ja lisää sekaan hieman suolaa, oliiviöljyä ja balsamietikkaa (ma non troppo, ei kuitenkaan liikaa). Laita vihannekset hetkeksi uuniin hautumaan ja odottamaan karitsaa.



Ota karitsa marinadista ja paista siltään parilalla. Lisää hieman pippuria paiston aikana.



Asettele karitsa parilalta lautaselle ja tarjoile vihannekset lisäkkeenä, contorni.



Omat valintamme ruokajuomiksi olivat San Pellegrino -kivennäisvesi ja Ruffino Riserva Ducale Chianti Classico -punaviini.

Gourmet'ta purkista: Saksanhirvipataa metsäsieni-ohrattopedillä

Leikkimielinen otsikkomme kätkee tällä kertaa taakseen helpon reseptin, jonka avulla tassuttomampikin nuori karhuherra voi tehdä sivistyneen vaikutuksen karhuneitoihin.



Tykötarpeet:

Saksanhirvipataa säilykkeenä (omani löysin Lidlistä)
Metsäsieniä säilykkeenä
Kokonaisia ohrasuurimoita

Aloitetaan keittämällä ohrasuurimot. Kun suurimot ovat vielä hieman al dente, lisätään kattilaan myös sienet.



Ohraton kypsyessä valmiiksi sienten kera lämmitetään saksanhirvipata. Padan voi tarjoilla normaalisti ohraton ja valikoitujen kasvisten tai vihannesten kera lautaselta, mutta näyttävämmän kokonaisuuden saa aikaiseksi, kun kääräisee koko komeuden näppärästi rieskatötteröön:



Ohratto sopii mainiosti lisäkkeeksi sekä riisin että perunoiden sijasta, joten reseptin perusidea on helposti muunneltavissa eri raaka-aineiden mukaan. Itse ajattelin kokeilla seuraavaksi poronkäristystä ohrattopedillä...

Ps. Ainahan sen saksanhirvipadan voi valmistaa itsekin, jos sitä gourmet'ta oikeasti kaipaa.

Terveisiä Münchenistä

Viime viikko vierähti omalta osaltani melkein kokonaan Münchenissä OOP 2011 -tapahtumassa kollegani JP:n kanssa. Kyseinen konferenssi- ja messutapahtuma järjestettiin jälleen kerran entiselle lentokentälle rakennetussa Münchenin Messestadt Westissä.



Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun satuin Müncheniin samaan aikaan lumen kanssa. Talvisen kirpeä sää ei kuitenkaan näyttänyt juuri haittaavan Messestadtin tekoaltaassa pulikoineita sorsia.



OOP-tapahtumalla oli tänä vuonna 20. juhlavuosi, joten messuisännät olivat varanneet meille näytteilleasettajille kaikenlaista aiheeseen liittyvää jännää, kuten esimerkiksi pinssin ja piparin.



Messuosastomme oli vaatimaton mutta muuten varsin kodikas. Pienestä koostani huolimatta onnistuin pystyttämään tuon taustalla näkyvän messuseinän ihan itsekseni.



Tapahtuman muonituspuolessa ei sinällään ollut valittamista, mutta tervehdimme silti ilolla aivan messuosastomme naapuriin avattua sushibaaria.



Riemulla ei ollut rajoja kun kävi ilmi että sushibaarista sai hakea tauoilla ilmaiseksi tälläisiä pikkuannoksia:



Messujen avajaispäivänä isännät olivat järjestäneet Tex-mex-henkisen iltavastaanoton. Tarjolla oli jos jonkinlaista purtavaa...



...kuten esimerkiksi erilailla grillattua kanaa, kalaa ja kasviksia, lohkoperunoita, täytettyjä maissileipiä, siankylkeä sämpylän välissä sekä riisiä mustapapujen kera.





Ja kun Saksassa kerran oltiin, niin oluesta ei myöskään ollut pulaa (toisin kuin tulomatkalla Lufthansan lennolla).



Illan orkesteri taitavine mariachi-trumpetisteineen puolestaan viihdytti meitä rytmikkäinen salsa-sävelin.



Messujärjestelyt toimivat moitteettomasti, kiinnostuneita kuulijoita riitti niin esityksissä kuin osastollammekin ja päivät venyivät 10 - 12 tuntisiksi. Onneksi ehdimme myös kaiken tämän vastapainoksi hieman rentoutuakin ja käydä kuuntelemassa myös toisenkinlaista orkesteria - nimittäin Hofbräuhausissa musisoinutta perinteistä baijerilaista torvisoittokuntaa.



Hofbräuhaus on sen verran perimüncheniläinen juttu, että vierailu siellä kuuluu väistämättä jokaisen Münchenin reissun ohjelmaan. Ja kyllähän istuskelu litran tuopin kanssa HB:n kauniisti holvatussa ja meluisessa salissa kieltämättä on kokemus sinällään. Ikävä tosiasia on kuitenkin sekin, että nykyisellään paikka on melkoinen turistirysä, jossa todennäköisemmin törmää humalaisiin amerikkalaisiin kuin aitoihin, nahkahousuihin ja tirolilaishattuihin sonnustautuneisiin vanhempiin herrasmiehiin.



Hofbräuhausissa tarjoillaan perinteisiä baijerilaisia ruokia, kuten sianpotkaa, leikkeitä, perunaa, hapankaalia, Weisswurstia ja pretzeleitä, mutta sinällään mikään erikoinen ruokapaikka HB ei ole. Esimerkiksi paikan makkaralautanen (kuvassa) jää armotta toiseksi kotoisen Plevnan makkarapannulle.



Toisaalta rehellisyyden nimissä täytyy toki myöntää että oluthan se on se artikkeli, jonka vuoksi Hofbräuhausiin tullaan. Ja varsin mainioita oluitahan HB:n Helles (vaalea) ja Dunkel (tumma) ovat, joten jo pelkästään niiden vuoksi kannattaa paikalle vaivautua.



Kuriositeettina mainittakoon, että paikan kanta-asiakkailla on omat tuoppinsa, joita säilytetään niille varatussa huoneessa.



Hofbräuhaus ei ehkä oli kovin sovelias paikka romanttiselle illalliselle, mutta samoilla kulmilla aivan Marienplatzin kupeessa sijaitseva Weinhaus Schneider sen sijaan kyllä on. Ja varsin käypä illallispaikka myös vähemmän romanttiselle herraseurueelle messureissun viimeisenä iltana.



Vaimoni blogin lukijat varmaan muistavatkin paikan, sillä nautimmehan täällä Olivian kanssa fondueta joku vuosi takaperin. Fondueta oli tarjolla tälläkin kertaa, mutta ennen sitä hemmottelimme itseämme ranskalaisella viinikeitolla:



Vitsailtuamme aikamme tarjoilijattaren kanssa ruokaviinin valinnasta pääsimme viimein itse asiaan eli padassaan iloisesti kiehuvaan juustoon. Tarjolla olisi ollut myös öljy- ja lihaliemifondueta, mutta päätimme kuitenkin tälläkin kertaa pysytellä tutussa ja turvallisessa juustofonduessa. Eikä päätöstä tarvinnut katua, kuten kuvasta voitte itse päätellä:



Leppoisa ja ennen kaikkea maukas parituntinen oli ohi jopa harmillisen nopeasti. Lähtiessäni nappasin vielä kuvan ikkunaa koristaneista jääkarhuista tuliaiseksi Olivialle.



Matka oli varsin onnistunut ja toivottavasti sen seurauksena saamme myös uusia asiakkaita ja kauppoja. Kiitoksemme onnistuneista järjestelyistä rouva Paulischille ja herra Fuhrmeisterille!