tiistai 27. huhtikuuta 2010

Artisokka-broileripasta

Tässä helppo ja nopea pastaohje hieman miedompien makujen ystäville: artisokkaa ja broileria pastan kera.



Tykötarpeet kahta annosta varten:

1 purkki Lidlin marinoituja artisokkia
1 rasia kirsikkatomaatteja
Kypsennettyä broileria tai kanaa
Pippuria

Sekä tietysti pastaa - oma valintani tällä kertaa oli penne-pasta.

Laita pasta kiehumaan ja lisää keitinveteen suolaa maun mukaan. Lämmitä pastapannu kuumaksi ja nostele artisokat pannulle öljyisinä suoraan purkista. Lisää myös puolitetut pikkutomaatit ja jauha mukaan ripaus pippuria.



Kun pasta alkaa olla al dente, lisää pannulle kypsennetty broileri. Itse käytin Korpelan kevyitä broilerin filekuutioita, mutta esim. tähteeksi jäänyt kana käy tähän yhtä hyvin.



Kun pasta on valmista, kaada vesi pois, lisää pasta pannulle ja sekoittele muiden ainesten kanssa. Mikäli pasta uhkaa jäädä kuivaksi, lirauta mukaan vielä tilkka öljyä artisokkapurkista. Jaa lautasille ja nauti!



Ohjeen kuvissa on muuten aavistus liikaa pastaa muihin aineksiin nähden - minun piti valmistaa kolme annosta kahden annoksen aineksilla, joten jouduin kasvattamaan pastan määrää.



Artichoke-chicken pasta

Here is a quick and easy recipe for the friends of milder taste: pasta with artichoke and chicken.

The ingredients are:

Oil-marinaded artichoke hearts
Mini-tomatoes
Cooked or grilled chicken
Pepper

And pasta, of course - I chose the Penne pasta this time.

Put the pasta on boiling water and add salt to your taste. Warm up the pasta pan and add the oily artichokes straight from the jar or can. Add the halved mini-tomatoes and some pepper. Once the pasta is about al dente, add the chopped or cubed chicken (to be honest, I used actually broiler).

When pasta is ready, pour away the water and add pasta to the pan, mixing it with other ingredients. If the pasta appears to remain too dry, add some oil marinade left over from artichokes. Measure on the plates and enjoy!

Note: in the pictures above, there is a tad too much pasta when compared to other ingredients - I had to prepare three portions with chicken and artichoke only for two portions.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heaven, I'm in heaven.....

greetings from a Puma lady.

Simo kirjoitti...

Tällaista ruoan kuuluu ollakin - herkullista ja konstailematonta. Täytyypä ehdottomasti kokeilla joskus. Ei kai auta kuin marssia Litukkaan, faijakin kärrää sieltä aina kaikenlaisia herkkuja.

Alberto Orso kirjoitti...

Dear Ms. Puma,

Thanks for letting us know about your whereabouts - I have been wondering where you might be as we haven't seen for a while. From your emails I have been able to deduce that the earthly worries have not been burdening you lately and that you have been on mission, so to speak.

Take care!

Alberto Orso kirjoitti...

Simo, caro fratello d'armi mio, olet varsin oikeassa. Kuten toisessakin yhteisessä harrastuksessamme, yksinkertaisuus on usein valttia myös kyökin puolella, etten sanoisi jopa "il fior di cucina" :-)

Ps. Artisokan lisäksi myös ne Lidlin muut antipasto-säilykkeet ovat varsin mainioita.

Simo kirjoitti...

En muista, että onko teillä ollut täällä esillä reseptiä vanhaan kunnon Melanzane di Parmigianaan, mutta jos haluat esitellä sen alusta alkaen "perfetto", niin tässä pieni kädenojennus. Meillä on kaikki ikkunalaudat täynnä chilin ja munakoison taimia, ja voimme ilomielin antaa pari taimea hellään huomaanne. Tämä siis sillä oletuksella, että pesäluolanne edustalla on joku sopiva maatilkku, tai teillä on joku muu valoisa ja lämmin paikka jossa kasvattaa hyvinvoivia koisoja. Mikäli omat luomumunakoisot kiinnostaa, niin voimme tarvittaessa tarjota yksityiskohtaista kasvatusoppia (pedagogia di melanzane) :-)

Alberto Orso kirjoitti...

Simo,

Melanzane alla parmigiana on toki sellainen italialaisen keittiön todellinen klassikko, joka varmasti tullaan jossain vaiheessa esittelemään tässäkin blogissa - onhan se esitelty Oliviankin blogissa jo ainakin kahdesti :-)

Taimi-tarjouksesi on varsin houkutteleva, mille grazie, mutta meillä ei ikävä kyllä taida olla oikein arvotaimille sopivaa kasvupaikkaa. Pitääpä kysäistä olisiko mummo-orson ryytimaalla tilaa...

mummo-orso kirjoitti...

Pitääpä laittaa harkintaan...
Monenmoistahan sitä mummo on vuosiensa varrella kokeillut ja kasvattanut, mutta eipähän ole koskaan tullut ajateltua, että munakoisokin saattaisi kasvaa jopa täällä Pohjolan perukoillakin.
Kiitos Simolle vinkistä!