Aterioimassa Albionissa

Oi voi sentään! Kevään ja alkukesän kiireiden vuoksi blogini on joutunut vallan hunningolle - edellisestä kirjauksesta näyttää olevan jo yli kolme kuukautta! Reseptejä on kuitenkin keräilty tätä tarkoitusta varten ahkerasti, joten toivokaamme, että pääsen purkamaan sumaa mahdollisimman pian. Ennen sitä tutustukaamme kuitenkin ensiksi hieman saarivaltakunnan kulinaarisiin kuulumisiin pienen matkaraportin muodossa. Vietin nimittäin toukokuun lopussa puolitoista viikkoa tuolla brittien mainiolla saarella.

Matkan ensimmäinen etappi oli - jälleen kerran - Code Generation 2011 -konferenssi Cambridgessa. Majoitus oli järjestynyt edellisten vuosien tapaan mukavan italialaispariskunnan Guidon ja Marian isännöimästä Worth Housesta. Tällä kertaa meille oli varattu oikein perhesviitti, josta löytyi oma olohuone ja kaksi makuuhuonetta yläkerrasta.



Kolleegani JP ja Steven luovuttivat ystävällisesti makuuhuoneista pienemmän minulle, joten saatoin viikon ajan eläytyä aitoon brittiläiseen bedsitter-tunnelmaan ihka oikeassa yliopistokaupungissa. Myöskään yläkerran ikkunasta Worth Housen puutarhaan avautuvassa näkymässä ei ollut valittamista.



Sviittimme olohuoneessa asusteli yksi sukulainen, jonka nimi tosin taisi mennä minulta kokonaan ohi. Olisikohan se ollut Eddie?



Meillä oli myös oma pieni keittiö, jonka pöydän ääressä nautimme Guidon meille valmistamaa englantilaista aamupalaa eli colazione inglesea, kuten Guidon kanssa vitsailimme.



Konferenssiviikkomme oli kiireinen, sillä meillä oli esityksiä ja puheita pidettävänä jokaisena neljänä päivänä. Ensimmäisen päivän ilta oli kuitenkin vapaata, joten poikkesin pikaisesti Worth Housen naapurissa Chesterton Roadilla sijaitsevassa Wetherspoon-ketjun The Tivoli-pubissa haukkaamassa gourmet-hampurilaisen...



...ja jatkoin matkaa kohti keskustaa. Midsummer Commonin viertä tassutellessani huomasin kuitenkin jotakin kiinnostavaa - Jesus Greenillä oli menossa Camran (eli Campaign for Real Ale -yhdistyksen) Cambridgen osaston järjestämä olutfestivaali.



Suunnitelmani illan ohjelmaksi muuttuivat välittömästi ja kipitin portista sisään festivaalialueelle. Paikka oli täynnä leppoisasti nurmikolla evästävää ja oluestaan nauttivaa festivaalikansaa paistattelemassa ilta-auringon viimeisissä säteissä.



Olutta myytiin alueen keskellä olevassa suuressa teltassa. Panimoiden osastot kiersivät pitkin teltan seinustaa, ja ihmiset kulkivat osastolta toiselle omien mukiensa kanssa. Oluet olivat hyllyillä tynnyreissä, ja ne laskettiin mukiin oikeaoppisesti suoraan tynnyriin isketystä hanasta, kuten elävän real alen kanssa kuuluu tehdä.



Tarjolla oli kaikkiaan 200 erilaista olutta ja muutamia kymmeniä siidereitä. Paikalla ollut iloisten neitojen pitämä simabaari olisi puolestaan varmasti ollut Olivian mieleen.



Olutfestareilla olisi varmasti viihtynyt pidempäänkin, mutta velvollisuudet kutsuivat. Konferenssiviikko oli ammatillisesta näkökulmasta tarkasteltuna varsin onnistunut, mutta kulinaariselta anniltaan melko vaatimaton. Kohokohtana mainittakoon kuitenkin perinteinen torstai-illan konferenssi-illallinen, jossa tarjolla oli alkupalaterriiniä, kanaa ja perunoita pääruuaksi sekä hieman juustoja ja keksejä jälkiruuaksi. Ruokajuomaksi tarjolla oli sekä puna- että valkoviinejä. Oma valintani pöydän viineistä oli varsin mainio argentiinalainen malbec, jota liikeni minulle toinenkin lasillinen pyötäseurueen muiden jäsenten keskittyessä australialaiseen shiraziin ja valkoviineihin.







Konferenssin päättyessä perjantaina porhalsin oitis junalla suoraan Lontooseen, jonne myös Olivia oli jo saapunut. Kuten niin monasti aiemminkin, majoittauduimme King's Crossin aseman lähettyvillä. Kyseinen kulmakunta ei ehkä ole Lontoon fiineimpiä, mutta alueen hotellit (joita olemme vuosien varrella kokeilleet jo ainakin puolitusinaa erilaista) ovat Lontoon hintatasossa melko edullisia ja King's Cross/St. Pancrass -asemakokonaisuus tarjoaa kaupungin parhaat liikenneyhteydet niin maan alla kuin päälläkin.

Samoilla nurkilla sijaitsee myös vakiopubiksemme muodostunut McGlynn's. McGlynn's on konstailematon peruspubi, josta saa juotavaa sopuhintaan sekä edullista perushyvää pubiruokaa lounasaikaan ja iltaisin.



Paikan olutvalikoima ei ole kummallinen, mutta hanasta saa yleensä kuitenkin kahta tai kolmea erilaista real alea. Pubin miespuolinen baarihenkilökunta on joskus vähän juron oloista, mutta keittiön puolella työskentelvä vanhempi rouvashenkilö sen sijaan on itse sydämellisyys. Menen edelleenkin aina hämilleni, kun hän annoksen tarjoillesseen heläyttää iloisesti: "Here's your burger, dear!"

McGlynn'sin ruokalistalta löytyvät tavanomaiset pubiannokset, kuten erilaiset piirakat, jotka tosin normaalista poiketen ovat isossa vuoassa valmistettuja, kuten kuvasta näkyy:



Nälkä lähtee takuuvarmasti myös paikan hampurilaisilla:



Pubiruuasta puhuttaessa täytyy tietysti muistaa mainita todellinen brittiläinen klassikko Sunday Roast, joka koostuu paistetusta lihasta, paistetuista perunoista, kasviksista, kastikkeesta sekä pannukakkua muistuttavasta Yorkshire puddingista. Tämä perinteinen sunnuntailounas löytyy myös useimpien pubien ruokalistalta sunnuntaisin melko edulliseen hintaan. Esimerkiksi kuvan Chicken Roast -annos maksoi pohjoislontoolaisen Highgaten hautausmaan kulmilla sijaitsevassa The Whittington Stone pubissa vain £4,59.



Ehdin tällä Lontoon reissulla toteuttaa myös erään jo pidempiaikaisen kulinaarisen haaaveeni - nimittäin käydä maistamassa The Honest Sausage -makkararavintolan antimia Regent's Parkissa. Olimme viettäneet iltapäivän Lontoon eläintarhassa, ja matka takaisin kohti hotellia kulki juuri sopivasti tuon suuren ja viehättävän puiston poikki. Olivia luuli ensiksi, että olen viemässä häntä jollekin tavalliselle nakkikioskille, joten hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun saavuimmekin varsin kodikkaanoloisen pikku mökin luo:



Makkarat olivat nimensä mukaisesti varsin reiluja. Ne tosin tarjoiltiin poikkeuksellisesti ison aamupalasämpylän välissä, koska pienemmät hot dog -sämpylät olivat loppu.



Lento takaisin kotimaahan lähti varhain keskiviikkoaamuna, joten missasimme aamupalan hotellilla. Onneksi Stanstedin lentokentältä löytyy Crepeaffaire-ravintola, jonka täytetyillä ohukaisilla päivä lähti maukkaasti käyntiin. Olemme aiemmin syöneet näitä mainioita lettuja ketjun toisessa ravintolassa Hammersmithin asemalla, ja ravintoloita on myös muutamissa muissa paikoissa Lontoon alueella. Suosittelen!



Aamupalan jälkeen ehdin vielä täydentämään Old Peculiar -varastoni ensi joulua silmällä pitäen sekä ostamaan hieman aitoa englantilaista pekonia ja Cumberlandin makkaraa lentokentän Spar-kaupasta. Näistä eineksistä valmistinkin sitten maukkaat tuliaiset seniori-Orsoille sekä vanhalle harmaapäänallelle muoreineen:



Seuraavaksi taitaakin olla sitten taas paaston vuoro...